Kostonkuu joi verta tuhannen kristityn   Höyryävän maljan heidän kalloistaan   Edes aseet ruosteiset eivät itkeneet   Ne vihdoin saivat nauttia veriteoistaan      Ei auta parhain miekkakaan   Ilman miestä ja tahtoa takanaan   Heikko kansa (joka) luottaa jumalaan   Jää aina tappiolle - kuolemaan      Suru nousee uuteen loistokkaaseen kunniaan   Vaikkei herran kansaa täällä kukaan surekaan   Kun tanner verestä juo jälleen humalaan   Syksyn pakkastuuletkin saa kosto juopumaan      Vanhan kirkon raunioille   Ei elämä tee paluutaan   Herramme on saapuva   Vallitseva ikuisuutenaan   Helvetin kunnia mukanaan