Valon hetket jäävät aina varjoihin pimeyden.   Ja vielä koittaa aika jolloin alkaa yö ikuinen.   Valon surma, varjon voitto ja katso osat kääntyvät, ei enää ylimielisten halveksuvia katseita.      Ei enää tekopyhyyttä. Saamme kulkea niinkuin on tarkoitettu.      Kuulkaa hiljaisuutta, kaikonneet ovat heidän turhat sanansa.   Nyt orpoina seisotte vaikka luulitte olevanne niin mahtavia.      Missä on ylpeytenne nyt? Kadonnut on valtanne, jäänyt alle varjon.   Mutta meidän aikamme on vasta alkanut ja me tuomme takaisin sen mikä meille kuuluu.      Alati kasvava on joukkomme varjo ja sinne me rakennamme valtakuntamme.      Ei enää tekopyhyyttä...ja pimeys laskeutui.