Maasta olen tullut sekä maaksi minä tulen.   Näiden välissä maamiehenä rauhassa elelen.   Kerran kera aamun kumma hahmo saapui luokseni.   Kertoi tänne tuleensa vaikk' minun vuokseni.      On ajatuksensa järkeä vailla,   kulkee mannuilla ja mailla.   Tekemättä työtä, kääntämättä peltoa.   Miten tuo voi elää ilman mitään pelkoa?      Hän kulkee kylät, kaupungit, vaikka saapuis hornaan matkoiltaan,   saisi soitollaan, tarinoinnillaan piruparatkin juhlimaan.   Hän soitti laulunsa ja lähti nopeasti kuin lentävä tähti.   Riemu kun loittoni tietä pitkin, tartuin lapiooni ja itkin      Aaamunkoiton huilumies viihdyttää maailmaa,   soittaa vaikkei ympärillään yhtään kuulijaa.   Yli vuorten, laaksojen, ilman kantamuksia,   kulkee näkemättä vaivaa, tuntematta tuskia.